Kollega, kaveri, hieno mies, DJ Miro De Niro,
Miro Toivanen on poissa. Tieto Miron kuolemasta saavutti minut vasta nyt, sunnuntain lehdessä olleen Tiitisen Japen tekemän muistokirjoituksen myötä. Hiljaiseksi veti. Pääsiäisenä tapahtunut yllättävä poismeno sai taas pohtimaan elämän haurautta ja epäreiluutta.
Soitimme Miron kanssa levyjä aikoinaan useamman vuoden kuopiolaisissa klubeissa, pääasiassa ravintola Tähdessä. Vaikka emme pitäneet enää säännöllisesti yhteyttä, välit olivat lämpimät ja juttua riitti, kun kaupungilla kohtasimme. Keskinäinen kemia pelasi mutta olimme kuitenkin monella tavalla vastakohtia toisillemme. Miro oli tanakka raskaasti tatuoitu jässikkä joka vietti vauhdikasta ja kosteaa elämää. Minä kapeakasvoinen taustalle vetäytyvä hiljainen pohdiskelija. Myös musiikkimakumme ja mieltymyksemme olivat erilaiset. Yhteisillä yökerhokeikoillamme työnjako oli hyvin selvä. Miron levylaukussa oli hitaamman poljennon laadukasta mustaa rytmimusiikkia, minulla vastaavasti vähän vauhdikkaampaa ja räväkämpää jytkettä. Musiikkitarjoilu annosteltiin vuorovedoin niin, että tanssilattialla riitti aina vilinää.
Miro luki ja kommentoi myös näitä blogikirjoituksiani. Hän tunsi klubimusiikin ja klubikulttuurin historian, seurasi tarkasti musiikkimaailman tapahtumia ja oli aina kiinni päivän ja huomisen soundissa. Hymähtelimme usein sille, kuinka oikeasti hyvä uusi musiikki jää tyhjänpäiväisen hittihutun varjoon. Klubeilla halutaan kuulla aina vaan niitä samoja soittolistoilta tuttuja renkutuksia eikä DJ:n käsinpoimimat helmet tahdo kelvata. Vaikka tiskijukan työ onkin usein antoisaa ja palkitsevaa, se on joskus myös melko turhauttavaa. Mirokin sai maistaa ammatin molemmat puolet. Mirosta kehkeytyi vuosien myötä kokenut ja arvostettu ammattilainen.
Yksi pieni tarina on erityisesti jäänyt mieleen Mirosta. Paikallisen levykaupan myyjä kommentoi kerran erästä levynkannen valokuvaa jossa kaksi vanhaa herrasmiestä poseerasi levysoitinten takana. Siinä olimme kuulemma juuri me kaksi, minä ja Miro. No ei ihan mutta läheltä liippaa, tutut voivat tehdä oman arvionsa.
dZihan & Kamien: Gran Riserva. Kuitenkin, levyn kansikuva tulee aina muistuttamaan minua Mirosta ja menneistä yhteisistä keikoistamme. Yksi luottomies on nyt sitten lähtenyt rinnalta autuaammilla areenoilla ja jos Miro saa päättää, siellä bileissä ei musiikin tempo nouse kovin usein yli 110 BPM...
[
Funky Äxperience 12/2002] [
Smooth Sailing I]
