30. heinäkuuta 2009

"Lähipiirissäni on alkoholismia"

Vaihteeksi vakavaa asiaa. Ylen Anni Erkko teki jutun Kesä on ruuhkauttanut katkaisuhoitoklinikat ja Jaana Pelkonen kirjoitti blogissaan Läheinen on alkoholisti - mitä tehdä? Tuttua tarinaa, voimia Jaanalle ja muillekin kohtalotovereille. Se voi olla todella rankkaa. Sairaus koettelee usein enemmän lähipiiriä, kuin alkoholistia itseään.
"Jos läheiset huomauttavat alkoholinkäytöstä, asia kannattaakin ottaa vakavasti. Yleensä muut huomaavat alkoholin aiheuttamat vauriot ennen kuin ne havaitsee itse."
Olen seurannut läheisen kännistä toikkarointia ja kiusaamista koko ikäni. Se on jättänyt sellaiset jäljet, että alkoholi ei minulle maistu. Kahvia kovempia aineita en käytä. Jos joskus harvoin juon, otan vain yhden. Vain yhden. Viimeksi kai 3 vuotta sitten. Ja siitä taas seuraa ilmeinen tylsän seuramiehen maine. Mikä se sellainen DJ on joka ei juo ja polta. Klubeissahan saa vaikka mitä huumeitakin. En vietä vapaa-aikaani ravintoloissa enkä käy tapahtumissa jossa huvituksiin kuuluu kaljateltta. Ravintolatupakoinnin kieltäminen oli positiivinen asia mutta eihän se perisuomalaista sekoilua miksikään muuttanut. Nykyään kaupunkien kesäterassit ovat illasta aamuun lähinnä ketjupolttajien ja öykkäreiden temmellyskenttiä. Ei houkuttele, ei sovi minulle.
"Yleensä hoitoon hakeudutaan kun alkoholi alkaa aiheuttaa terveysongelmia. Juomisen aiheuttamia vaivoja ovat esimerkiksi unettomuus, ärtyisyys, vapina ja työkyvyttömyys. Monesti hoitoon tulon syynä ovat myös juomisesta aiheutuvat ihmissuhdeongelmat, kuten riidat läheisten kanssa."
Yritän olla suvaitsevainen ja sovitteleva mutta alkoholisteille ei heru enää sympatiaa. Mitta on täynnä. Vihoviimeinen ilmestys on autoileva alkoholisti eli rattijuoppo. Olen tiukan nollatoleranssin kannalla, kortti pois ja auto valtiolle ensimmäisestä kärystä. Liikenne on vaarallista ilman tällaisia idioottejakin. Sama se, jos alkoholisti pilaa oman elämänsä mutta kun se aiheuttaa aina suurta surua ja murhetta muillekin. Olen nähnyt läheltä, mitä tuhoa viina saa aikaan. Jos sillä on yhtään mitään merkitystä, minusta ei koskaan tule samanlaista juoppolallia


[Tupakointikielto ravintoloihin] [Tupakoinnista sakot]

22. heinäkuuta 2009

21. heinäkuuta 2009

A history of house music

Taas vähän menneitä muistellen. Katselin pitkästä aikaa housemusiikin alkutaipaleesta kertovan dokumentin Pump Up The Volume - A History Of House Musik. Alan pioneerien mielenkiintoisia haastatteluja, tarinoita klassikkoraitojen synnystä, kuvia klubeista ja paljon paljon muuta kivaa. Erinomaista oppimateriaalia aloitteleville tiskijukille, klubielämästä ja elektonisesta musiikista kiinnostuneelle... Onkin muuten kulunut päivälleen neljä vuotta, kun viimeksi ohjelmaan viittasin. No tässä sama uudelleen, nyt YouTube-versiona. Pump Up The Volume - A History Of House Musik Prt 1.



[Housemusiikin historia]

18. heinäkuuta 2009

Summer NAMM 2009


Opportunity Rocks! Kuten järjestäjä kinkereitään mainostaa. Eli kesä on edennyt siihen pisteeseen, että Summer NAMM on käynnissä Nashvillessä. Kerään tähän musamessujen mielenkiintoisimmat uudet tuotejulkistukset.
[Winter NAMM 2009] [Summer NAMM 2008]

3. heinäkuuta 2009

Robotnick The Analog Session

Sedät jaksaa heilua! Italian musiikkimaestro Maurizio Dami viestitti kuulumisistaan ja nyt onkin lyöty pöytään sellaista settiä, että nykypolven digipellejä heikottaa.

"The Analog Session is a project by A.Robotnick & L.Pinsky. Last February Alexander Robotnick and Ludus Pinsky put together their personal analog synths to organise and perform an Analog Session. The idea was to recreate the purely analog sound of the 70s and early 80s which the two artists consider to be the true "electronic sound". The whole project will be released by This is Music LTD next October."
Aitoa analogikoneiden pulputusta ja säksätystä. Hunajaa korville. The Analog Session - N5 From Outer Space / The Analog Session - Fun Fare.



[Vince Clarke muistelee]

2. heinäkuuta 2009

Martin Solveig Boys & Girls video

Kesähitti 2009? Ainakin kauden paras liehittelylaulu. Mitä enemmän tätä kuuntelee ja lallattelee, sitä paremmalta se maistuu. Martinin uusi hypnoottinen elektropoppi uppoa hyvin asiaan vihkiytymättömällekin. Kokonaisuuden kruunaa herkullinen musavideo - Martin Solveig feat Dragonette: Boys & Girls.


[Ketkuta ja jyrää] [Moby Ooh Yeah video] [Thunderheist Jerk it video]