Teknarin valmistus loppuu?

28. marraskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Niin DMC:n sivulla mainitaan, että Matsushita/Panasonic olisi lopettamassa Technics SL-2010 vinyylilevysoitinten valmistuksen helmikuussa 2010. Tietoa ei ole viralliselta taholta vahvistettu mutta asiassa voi olla perää. Toisaalta koko levysoitinosastoa tuskin ajetaan alas. Tai voi olla niinkin, että vanhan mallin tilalle tulee jotain kokonaan uutta. No oli miten oli, 38 vuotta on kyllä melkoinen saavutus mille tahansa tuotelinjalle.

Minulla on Technics SL-2010 MK5 pari enkä todellakaan ole luopumassa niistä. Muu elektroniikka ympärillä vaihtuu ja vanhenee nopeasti mutta teknarit pysyvät. Nämä soittopelit kestävät oikeasti isältä pojalle. Vaikka kyseessä onkin arkinen käyttöesine, vinyylilevysoitin on myös oivallinen designtuote. Siinä, missä monet kodinhengettäret laittavat pöytätasolle kukkakimpun Aalto-maljakkoon, ehkä kynttilöitä ja kehystettyjä valokuvia, musajussin pöydällä on teknaripari ja mixeri. Lopputulos on esteettisesti aivan yhtä onnistunut. Jos soittimia ei käytä vähään aikaan tai haluaa ne vieraita varten piiloon, niille voi pukea söpöt suojahupparit... Tekisi mieli ottaa pari valokuvaa omasta setupista mutta on taas niin harmaa päivä, ettei kannata. Suunnitelmissa on tehdä kunnollinen video jossakin vaiheessa eli palataan aiheeseen sitten.

[Kysy skrätsäyksestä] [Vinyyliviidakon veteraani] [DJ:n olohuone]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

Live 8 Studiotecin demopäivillä

19. marraskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Studiotecissä Espoossa järjestetään taas musisointivälineiden demo- ja poistopäivät tulevana viikonloppuna 20.-21.11.2009. Esittelyssä Ableton Live 8 ja Abletonin 10-v syntymäpäiväjuhlien kunniaksi ohjelmiston saa hankittua edulliseen erikoishintaan. Demosessioiden aiheina myös mm. Akai APC40 + Ableton Live, Logic Pro 9 ja kuinka iMac toimii musiikkikoneena.

[Studiotecin Live 8 demoilta] [Able10 - Abletonin juhlatarjous] [AKAI APC40] [AKAI APC40 kilpailu]

Aihealueet: | 2 kommenttia

AKAI APC40 kilpailu

15. marraskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Vaikka markkinoille onkin tullut jo muutama kova haastaja AKAI APC40:lle ja tammikuussa varmaan tulee muutama uusi lisää, ohjain on ominaisuuksiltaan edelleen kukkulan kunkku. Varsinkin DJ-mixereillä kikkailemaan tottuneelle laitteesta löytyvät kanavakohtaiset faderit ovat suorastaan välttämättömät. Kuten hyvin ilmenee AKAI:n juuri julkaiseman videokilpailun Stephan Vankovin esimerkkisetistä - The APC40 Ableton Performance Controller in action!

Eli nyt on oiva tilaisuus näyttää kykynsä, jos omistaa APC40:n ja Ableton Liven ja osaa tallentaa esityksensä videokameralla. Vapaamuotoiset videot on oltava valmiina vuoden 2009 loppuun mennessä. Lisää infoa YouTuben kanavalla APC40 European Video Contest.

[AKAI APC40] [Kuuluisat APC40 käyttäjät] [Tom Cosm & AKAI APC40] [AKAI APC40 - FAQ] [Studiotecin Live 8 demoilta] [Winter NAMM 2009] [Able10 - Abletonin juhlatarjous]

Aihealueet: | 0 kommenttia

Able10 - Abletonin juhlatarjous

5. marraskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Berliinissä juhlitaan Abletonin 10-vee synttäreitä ja juhlan kunniaksi musiikkiohjelmisto Liven saa nyt 20%:n alennuksella. Tarjous on voimassa 15.1.2010 eli Winter NAMM messuihin asti. Alennus koskee niin uuden tuotteen hankkimista, kuin vanhan ohjelmiston päivitystäkin.

Tuotevalikoimaan on myös ilmestynyt uusi edullinen välimalli Live Intro. Live Introsta on jätetty pois tai rajattu studiokäytössä tarvittavia ominaisuuksia mutta vastaavasti paketissa on mukana extraherkkuja keikkakäyttöön. Kuten gigatavukaupalla hetivalmiita laadukkaista looppeja monesta musiikkigenrestä. Live Intro vs. Live 8 ominaisuuksien vertailutaulukko.

[Ableton Live 5] [Abletonin jouluale 2008] [Ableton Live 8 kokeiltavaksi]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

I <3 Kari?

4. marraskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Sain pitkästä aikaa siivottua nurkkia perusteellisesti isolla luudalla ja järjestettyä laitteiston ja levystön uuteen uskoon. Ainakin vinyylit ovat nyt paremmin ojennuksessa, kuin aiemmin. CD-laatikoiden järjestely on vielä kesken. Varmaan poistolistalle joutuu taas osa.

Siinä vanhoja lehtiä, papereita, flyereita, käyntikortteja ja muita lippulappusia selvitellessä mieleen palasi muistoja menneistä DJ-vuosista. Arkistosta löytyi todella vaikka mitä erikoista, kuten kuvasta näkyy. Niin, DJ:lle kyllä ehdotellaan kesken keikan kaikenlaista mutta enimmäkseen korvaan kuiskutetaan tai lappuihin kirjoitetaan biisitoiveita. Soita seuraavaksi sitä ja tätä. Harvemmin on tällaisia palautetta tullut, kuin että "I <3 Kari?" Varsinkaan kysymysmerkin kanssa.

Kuvan lappu on jostain vuosikymmenen takaa. Legendaarisen kuopiolaisen Tähti ravintolan peruja ja saatu siellä tutulta hymytytöltä. Muistan, että hetkestä seurasi pienen ikuisuuden kestänyt tiukka silmiin katsominen... Ei, suurta rakkaustarinaa ei syntynyt. Tai no, kyllä te tiedätte. Terveisiä. :-)

[DJ] [Ala DJ:ksi] [DJ:t ovat strippareita] [DJ ja paikalliset parishiltonit] [DJ:lle sanottua] [DJ:n olohuone]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

"Rumpalin salaiset kansiot"

21. lokakuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Vastinetta lupamaksurahoille. YLE Radio 1:n Todellisia tarinoita -sarjan osa Rumpalin salaiset kansiot on pakkokuunneltavaa kaikille musiikki-ihmisille. Mukana nippu surkuhupaisia muusikkovitsejä. [Kuuntele ohjelma].

"Mikko Järvisen omaelämäkerrallisessa radiodokumentissa elämää katsellaan vain ja ainoastaan rumpalin pallilta käsin. Runot, mietelauseet ja muut tuokiokuvat kertovat absurdeista kohtaamisista soittajien, laulajien ja kuuntelijoiden kanssa. Toteutus: Mikko Järvinen, Kai Rantala ja Hannu Karisto."

[DJ] [DJ:lle sanottua] [DJ:t ovat strippareita] [Musiikkimaku paljastaa persoonallisuutesi]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

SoundCloud Tracks On A Map

10. lokakuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Spotify nettimusiikkipalvelua on hehkutettu valtavasti mutta en ole lämmennyt asialle ollenkaan. En jaksa kuunnella hittipoppista radiostakaan. SoundCloud sopii minulle paremmin. Tosin nyt on jäänyt SoundCloudinkin käyttö vähälle ja saamani uudet kappaleet kuuntelematta ja kommentoimatta. Pyydän anteeksi, aika on mennyt muualla...

Vaan nyt tuli vastaan berliiniläisen Johan Uhlen ja kumppaneiden kehittämä vallan hauska uusi sovellus SoundCloudin oheen joka nostatti valtavan innostuksen - Tracks On A Map. Palvelussa näkee Googlen kartastolta viimeisimmät SoundCloudiin ladatut esitykset. Mikä hienointa, musiikkia voi etsiä, soittaa ja linkittää suoraan haluamansa kaupungin perusteella. Kuten vaikka Kuopio. Kokeiluhetkellä kuopiolainen Masterm1nd oli juuri julkaissut Across the Stars versiointinsa joten täppä näkyi kartalla.

Tracks On A Map toimii myös kätevän jukeboxin tavoin arpomalla aina uuden maan, kaupungin ja kuunneltavan kappaleen. Jos haluaa, valikoimasta voi poimia vain tietyn tyylilajin musiikkia. Oletusarvona kaikki käy joten vastaan saattaa tulla vaikka mitä kivaa. Tähän ei Spotifyt ja muut pysty. Taatusti tuoretta, yllätyksellistä ja hyvää musiikkia niin paljon, kuin jaksaa kuunnella. Ohjelmavirrasta on helppo poimia suosikit ylös ja jakaa eteenpäin kavereille Facebookin tai Twitteriin. Lisää aiheesta SoundCloud blogissa, Friday Fun: Introducing Tracks On A Map.

[SoundCloud] [Cascadeus' DropBox]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

Cascadeus | Opaskartta v.5

5. lokakuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Cascadeus Opaskarttasivusto päivittyi, versionumero on 5. Näkyvimpänä muutoksena uusi entistäkin ilmavampi ulkoasu, alunperin Erwin Aligamin Freshpick tyylimalli jota muokkasin tarpeisiin sopivaksi. Näyttää muuten nämä omat sivustot noudattavan tiettyä jatkumoa värimaailman suhteen. Kovin ovat vaaleapohjaisia, vihreän ja sinisen sävyisiä, kun vertailee vanhempia tuotoksia keskenään...

Sivuston tekniikkapuolellakin tapahtui muutoksia. Google Friend Connect vaihtui Facebook Connectiin. Ei mistään erityisestä syystä. Kokeilen nyt tätäkin vaihtoehtoa kunnes tulee saataville se yksi yhteinen molemmat maailmat hallitseva helppokäyttöinen palikka. Eli facebookilaisilla on nyt vuorostaan mahdollisuus käydä jättämässä puumerkkinsä sivustolle.

Vanhat kml-opaskarttatiedostot on myös ulkoistettu Google Mapsin Omat kartat palveluun. Karttamerkit latautuvat nyt aavistuksen nopeammin. Ainakin, jos kaista Googlelle on kunnossa. Tarkoitus on päivittää karttatoiminta vielä huomattavasti vikkelämpään ja fiksumpaan malliin mutta se tulee myöhemmin. Jos vaan saan tekniset ongelmat ratkaistua. Ja aikaa ja innostusta riittää.

[Cascadeus | Opaskartta v.4.0] [Facebookin etiketti] [Youtwitface]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

Myytävänä: M-Audio KeyRig 49

22. syyskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Myydään ylimääräisenä M-Audio KeyRig 49, oiva 4-oktaavin midi-ohjainkoskettimisto. Laite on hankittu syksyllä 2008 paikallisesta soitinliikkeestä alunperin musaveistämön varakoneeksi. Soitin on otettu kerran pois laatikosta, todettu toimivaksi ja paketoitu uudelleen eli on uusi ja käyttämätön. Mukana tulevat ohjelmistot ovat avaamattomia ja rekisteröimättömiä. Laadukas soittopeli niin aloittelijalle kotikäyttöön, kuin vaativalle velholle keikalle tai studioon. Soitin ei tarvitse erillistä virtalähdettä vaan käyttövoima ja data kulkee usb-väylää pitkin. Kaapeli kiinni tietokoneeseen ja musisointi voi alkaa.

Pakettiin kuuluu kaikki alkuperäistavarat. M-Audio KeyRig 49 koskettimisto, Ableton Live Lite ja Key Rig Pack ohjelmistolevyt, käyttöohjekirjanen, usb-kaapeli ja pakkauslaatikko. Hinta postiennakolla 75 €. Tarkemmat tiedustelut sähköpostilla info (ø) cascadeus.com.

Aihealueet: , | 0 kommenttia

Pioneer CDJ-2000 julkaistu

18. syyskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Musiikkilaitevalmistaja Pioneer on hienovaraisesti hehkuttanut uutta ja mullistavaa DJ-soitintaan jo pari kuukautta ja nyt se on viimein esitelty kaikelle kansalle. Pioneer CDJ-2000.

Pioneer CDJ-2000 - Natural Selection.

No onhan se kieltämättä todella upea soittopeli. Käteviä uusia ominaisuuksia on taas valtavasti. Aika näyttää, onko siitä syrjäyttämään klubien nykyiset soittimet ja pelimannien omat keikkaläppärit ja kontrollerit... CDJ-2000 on tulossa kauppoihin marraskuussa 2009. Hinta on noin $2150. Samassa tilaisuudessa julkaistiin laitteen pikkuvelimalli CDJ-900. Tämän version arvioitu saapumisaika on joulukuu 2009 ja hinta n. $1600.

[Pioneer DJM-5000 julkaistu] [Pioneer DJM-700] [Pioneer SVM-1000]

Aihealueet: , | 0 kommenttia

"Tunteikas hyvästijättö festivaalikesälle"

12. syyskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Toiset asiat pysyy ja paranee, kuten Lontoon Proms -festivaalin päätösilta. The Last Night 2009. Ohjelma menee melkein aina sama kaavan mukaan mutta finaali ja lopun yhteislauluhuipennus saa kerrasta toiseen ihokarvat pystyyn. Tekisi mieli luukuttaa stereoita kympillä mutta eihän se keskiyöllä käy... Eli tänään taas, livenä radiossa Yle Radio 1:ssä ja BBC Radio 3:lla klo 21.25 - 00.35. Maailman suurimman ja parhaimman klassisen musiikin festareiden päätösillan konsertti Royal Albert Hallista. Klassikkojen klassikko. Promien viimeisessä illassa räiskyvät ilotulitukset ja hurisevat pölynimurit.

Land of Hope and Glory - Last Night of the Proms 07.

[Musiikkimaku paljastaa persoonallisuutesi] [Musiikin vaikutus aivoihin] [Klassista kassista] [Duetto buffo di due gatti]

Aihealueet: | 0 kommenttia

Henry Rollins vs Techno Viking

11. syyskuuta 2009. Kirjoitti Cascadeus

Henry Rollinsista oli mielikuva, että hän olisi jotensakin fiksu kaveri. Näistä jutuista päätellen kyseessä onkin lähinnä kelkasta pudonnut vanha punk-kääkkä. Olkoonkin kieli poskessa heitetty lavaläppä. DJ Steve Porter lyö vastapalloon ja maistattaa omaa lääkettä. Kerrassaan nerokasta jälkeä. Steve Porter on muutenkin ollut liekeissä viime aikoina... Henry Rollins featuring The Techno Viking (Steve Porter remix). ;-)

Aihealueet: | 0 kommenttia