6. toukokuuta 2005

Musiikin avulla uni paremmaksi

Rauhallisen musiikin kuuntelu ennen nukkumaan menoa voi parantaa unen laatua, todetaan uudessa Taiwanissa tehdyssä tutkimuksessa. Siinä havaittiin, että vanhemmilla ihmisillä, joilla nukkuminen oli iän myötä tullut vaikeammaksi, unen laatu parani 35 prosentilla kun he kuuntelivat miellyttävää musiikkia 45 minuuttia ennen nukkumaan menoa. Tutkimuksessa oli mukana 60 iältään 60-83-vuotiasta ihmistä, jotka jaettiin satunnaisesti kahteen eri ryhmään. Toinen ryhmä kuunteli musiikkia ennen yöunia, toinen toimi kontrolliryhmänä.

Tutkijat havaitsivat, että musiikkia kuunnelleilla 30 ihmisellä tapahtui nukkumista edesauttavia fyysisiä muutoksia, esimerkiksi heidän sydämen- ja hengitysrytminsä rauhoittui sen ansiosta. Unen laatua mitattiin ennen musiikkiterapian alkua ja sen jälkeen kolmen viikon ajan molemmilta ryhmiltä. Ensimmäisen viikon aikana musiikkiryhmään kuuluneet raportoivat 26 prosentin paranemista, mutta tulokset paranivat ajan myötä kun rauhoittavan musiikin avulla rentoutuminen opittiin paremmin. Unen laatua mitattiin kuuden eri osa-alueen avulla, joista viidessä tapahtui selvää parannusta musiikkia kuunnelleilla. Yöunet pitenivät ja paranivat, samoin myös toimintakyky päivällä rauhoittavan musiikin ansiosta. Ainut alue, missä muutosta ei tapahtunut, oli unen häiriintymisen alttius.

Tutkijat suosittelevat menetelmää laajempaankin käyttöön. Se on miellyttävä, halpa ja turvallinen tekniikka, joka on myös helppo ja nopea oppia. Sivuvaikutuksiakaan ei rauhoittavan musiikin kuuntelemisesta synny. - YLE/Journal of Advanced Nursing, 6.4.2005 -

Tiedeuutinen kuukauden takaa mutta aihe on aina yhtä ajankohtainen. Tämäkin tutkimus vain vahvistaa käytännössä hyväksi havaitut konstit. Musiikki vaikuttaa suoraan psyykkeeseen. Rauhallisella musiikilla saa rauhaisan olotilan ja levollisen unen. Muistui mieleen kollegan kommentti kahvilajazzimixauksesta, että sitä voisi käyttää juuri tuollaiseen tarkoitukseen, jos biisijärjestys vain olisi käänteinen. Toden totta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti