100 suomalaista äänimaisemaa kilpailu on ratkennut.
20. helmikuuta 2006
13. helmikuuta 2006
Urheilun syvin olemus
Urheiluhan on taistelunomaisten, joko ikivanhan alkuperänsä tai suoritukseen kuuluvan vauhdin nojalla vaistoihimme vetoavien tehtävien enemmän tai vähemmän järjestelmällistä harjoittamista äärimmäisen suorituskyvyn saavuttamiseksi. - Juhani Peltonen: Elmo, urheilija -
Näin on näkyleipä! Suosikkisitaattini nosti esille Aristoteleen kantapää.
6. helmikuuta 2006
ACE Hot List 2006
Who's the sexiest, hottest tennis player in the world? Äänestys päättyy 31. maaliskuuta.
5. helmikuuta 2006
Huomiotalouden huomionkipeät
Tekninen tiedonanto: Lauantai-iltana alkaneen uuden spämmivyörytyksen seurauksena sivuston asetuksia on taas tiukennettu ja se voi näkyä mm. tiedonsiirron hidastumisena. Sivusto saattaa olla myös ajoittain kokonaan saavuttamattomissa muilta, kuin kotimaan surffaajilta.
Että vaihteeksi näin. Juurikin eilen päivällä opiskelin uusia konsteja kaapattujen roskapostikoneiden pysäyttämiseksi. Kyllähän niitä löytyy mutta yksikään vaihtoehdoista ei ole aukoton. Samanlainen tekninen kilpajuoksu siis jatkuu, kuin tietokonevirustenkin kanssa. Kiellot ja estot toimivat tänään mutta huomiseksi täytyy keksiä uusia ratkaisuja...