27. heinäkuuta 2005

"Millaisin lahjoin kannattaa houkutella naista?"

Lisää neuvokkaita tiedeuutisia. Selkeä miehisen ajattelun looginen päätelmä.

Kalliit ravintolaillalliset ovat miehille hyvä keino houkutella kiinnostavaa naista aviopuolisoksi, päättelevät brittitutkijat Peter Sozou ja Robert Seymour matemaattisen mallinsa perusteella. Paras yhdistelmä on antaa kalliita, mutta vastaanottajalle vaihtokelvottomia lahjoja.

Päivälliskutsut tai teatterikäynnit ovat vastaanottajille arvokkaita, mutta toisin kuin kalliit korut tai muut esineet niitä ei voi myydä enää kiinnostuksen mahdollisesti loppuessa. Se että nainen suostuu käyttämään aikaansa miehen kanssa, osoittaa samalla naisen olevan kiinnostunut.

Sosiobiologiaan kallistuva tutkimus soveltuu ihmisen lisäksi muillekin lajeille. Uroksen lahjojen antaminen kuuluu nimittäin ihmisen lisäksi monien muiden eläinlajien käyttäytymiseen. Eläinkunnassa lahjojen antaminen osoittaa uroksen olevan hyväkuntoinen ja siis hyvä jälkeläisten tuottaja. Naaraat ovat kiinnostuneita juuri tällaisisista isistä tuleville jälkeläisilleen.

Sosou ja Seymour tekivät kaksi eri mallia, joista toisessa uros osallistuu jälkeläisten hoitoon ja toisessa jälkeläiset jäävät naaraan vastuulle. Ensimmäinen malli pätee ihmislajille ja siinä merkittävä muuttuja on puolison miellyttävyys. Ei kannata perustaa perhettä ihmisen kanssa, jonka kanssa ei voi kuvitella elävänsä hieman pitempään. Jos puolisot eivät hoida jälkeläisiä yhdessä, ratkaisevaa on uroksen hyvä kunto ja naaraan kyky hedelmöittyä tapaamisaikaan. Molemmissa malleissa päädyttiin samaan tulokseen: miehen kannattaa antaa arvokkaita mutta vaihtokelvottomia lahjoja puolison houkuttelemiseksi."
- YLE Tiedeuutiset / Proceedings of the Royal Society B 27.7.2005 -

21. heinäkuuta 2005

Housemusiikin historia

Nyt on Sarnolla sellainen kattaus, että on ihan pakko mainita. Louie Vegan Porin vierailun kunniaksi - Luksus DJ Set Vol. 002 : Elements Of Life. Loistava luotaus musiikkimestarin tuotantoon. Samettista, hunajaista, aitoa Luksusta.

Lisäksi johdatus housemusiikin juurille. Vuodelta 2001 brittiläisen Channel 4:n kolmeosainen tv-dokumenttisarja housen historiaan - Pump Up The Volume: A History of House Music. Syventäviin opintoihin klubimusiikin sukupuu Ishkur's guide to Electronic Music.

19. heinäkuuta 2005

Ravintolavinkit, Kuopio

City-lehden uuden kesänumeron innoittamana listaanpa ihan omat ravintolavinkit kaupunkiin saapuville lomalaisille kuin muillekin. Aika pitkälti olen samoilla linjoilla lehden arvioiden kanssa mutta jotain säätöä kuitenkin:

Seurusteluravintola: Sisävesilaivat tai Peräniemen kasino. Kesällä hyvän sään vallitessa Kuopiossa kannattaa aina ensin suunnistaa veden ääreen. Ehdoton ykköstärppi on hypätä laivaan parin tunnin paikallisristeilylle. Tunnelma on taatusti parempi, kuin ikinä missään peruskuppilassa ja näkymät on huikeat ja tarjoilu pelaa. Tai jos haluaa pysytellä maankamaralla, toinen hyvä vaihtoehto on Väinölänniemen kärjessä sijaitseva Peräniemen kasino. Vanhan idyllisen ravintolan terassia ympäröi ikiaikainen vehreys ja viilentää Kallavedeltä puhaltavat pehmeät tuulet. Väinölänniemen nokalla on kunniakkaat perinteet kaupunkilaisten rauhaisana virkistyskeitaana ja siellä on helppo viettää aikaansa muutenkin.

Ruokaravintola: Ravintola Sampo. Sampo on klassikko. Sampoon mennään syömään maukkaita muikkuja. Taatusti tuoreita ja voissa paistettuja! Namimaiskis. Matkaan kannattaa tehdä mutka Sammon takia paitsi ettei tarvitse edes mutkitella, kun ravintola löytyy kätevästi kävellessä torilta matkustajasatamaan.

Niin vielä vähän Kuopion musiikki- ja klubitilanteesta. Muutama vuosi takaperin aloin tehdä "Clubbing guide to Kuopio" nettisivustoa josta kerralla näkisi paikallisten ravintoloiden kiinnostavimmat tapahtumat tanssimusadiggarin näkökulmasta. Kuinkas kävikään. Listasta tuli niin yksitoikkoisen puuduttava ettei siitä olisi mitään apua kenellekkään. Ei Kuopiossa yksinkertaisesti ole vakiintunutta klubitoimintaa. Yksittäisiä teemailtoja löytyy mutta ei siinä mittakaavassa, että niitä kannattaisi erilliselle sivustolle listata. Onhan täällä useita ketjuravintoloita ja yökerhoja joissa tanssataan ja humpataan mutta se musiikki on vain MTV:sta tuttua listahuttua. Vastaavasti DJ:t ovat persoonattomia ohjelmatoimistojen kiertolaisia joiden kädet on tiukasti sidottu musiikkivalintojen suhteen. Kaikki särmä ja yllätyksellisyys on leikattu pois. Tarjonta on valmiiksi pureskeltua. Eli on ihan sama, kuka, missä ja mitä soittaa. Mitään omintakeista ei löydy. Illan biisilistoja ei kirjata ylös eikä niistä kyllä olisi mitään iloakaan. Sama, kuin Top30 levymyyntilistaa selaisi joten...

[Edit] Kommenttien päiväystiedot muuttuneet blogin siirron yhteydessä.

17. heinäkuuta 2005

Brazil Magnífico!

Eilinen myöhäisilta meni pitkästä aikaa tv-ruudun ääressä. Kanavasurffailu tuotti kaksi erinomaista yllätystä. Ensin pysäytti ranskankielisten TV5 Europe jonka visuaalinen ilme on muutenkin melkoista silmäkarkkia. (Jos minä tekisin tv-ohjelmia, ne näyttäisivät just tuolta). Ohjelmassa Acoustic Special esittelyvuorossa oli moderni brasilialainen musiikki. Tunnin aikana jutustelivat ja akustisesti musisoivat Monica Nogueira, Seu Jorge, Bebel Gilberto ja Marcio Faraco. Aivan huippista! Tuon kesäisempää musiikkia ei ole olemassakaan.

Ja kun musaohjelma päättyi, alkoi Urheilukanavalla suora lähetys Confederations Cupin jalkapallo-ottelusta Brasilia vs. Kreikka. Lisää batucadaa oli odotettavissa. Etukäteen hallitseva Euroopanmestari Kreikka paukutteli ylpeänä henkseleitä, että sopii tulla vastustajaksi ihan kuka vaan. No maailmanmestari Brasilia sitten näytti kaapin paikan ja kyykytti kreikkalaisia oikein isän kädestä. 3 - 0! Huikeaa yhden kosketuksen joukkuepeliä ja taitavia yksilösuorituksia. On se pelikulttuuri ja peli-ilo brasilialaisilla kyllä ihan eri tasolla, kuin kellään muulla. Henkeä haukkoen sai seurata, kuinka ilmiömäistä pallonhallinta huipputasolla on. Pallo on ihmisen paras leikkikalu ja jalkapallo kuningaspeli. Todellakin.

11. heinäkuuta 2005

Klubimusiikkijournalismi

Tulipa mieleen sanomalehdistä Lenny Kravitzin keikka-arvosteluja lukiessa, miksei samanlaisia seikkaperäisiä selostuksia tehdä klubien DJ-keikoista. Analysoida biisilistaa, suitsuteta keikan huippukohtia, eritellä nyansseja soittotekniikassa. Ai niin, ei täällä osata. Ei musiikkitoimittajilla ole tietotaitoa sellaisen tekemiseen. Nykyään jos "journalisti" tulee klubi-illan tiimoilta utelemaan jotain DJ-asioista, kysymykset ovat varsin usein asiaan perehtymättömän, jopa voimakkain ennakkoasentein ladattuja pinnallisia diipadaapa typeryyksiä. Jollet ole aivan lähiaikoina julkaissut omaa uutta levyä, musiikista ja setin sisällöstä puhuminen on ohi sekunnissa. Kaikki muut ulkomusiikilliset seikat kyllä halutaan tietää. Että ala siinä kertoa suurella intohimolla tarjoillusta sielukkaasta selektiosta...

Mistähän se DJ:n yleinen maine bileiden tyhjäpäisenä neulapoikana, oikeasta musiikista ja soittamisesta mitään ymmärtämättömänä huithapelina on lähtöisin? Tosielämästä? Mediasta? Muistaako joku Roolihuijaus tv-ohjelman jakson jossa brittimuikkikset Anne Savage ja Lottie yrittävät kuukauden ajan opettaa nuorelle ammattisellistille klubiDJ:n taitoja? Ohjelma oli melkoista huttua mutta saattoi siitä vähän aistia, mitä touhu oikeasti vaatii. Ihminen voi olla vaikka kuinka musiikillisesti lahjakas, omata rytmitajua, tyylitajua ja pelisilmää, ei DJ:ksi silti noin vain ryhdytä. Aivan samalla tavalla se vaatii valtavasti tietämystä ja harjoitusta, kuin mikä tahansa tositoiminta. Jotenkin vaan tuntuu, että DJ on meillä edelleen yhtä arvostettu, kuin pikaruokalan kassa.

No toisaalta, syy vallitsevaan tilanteeseen on molemmissa osapuolissa. DJ- ja klubikulttuuri on alakulttuuria eikä automaattisesti avaudu vaikka valtavirran kitarasankareita seuraavalle ihmiselle. Vaatisi klubivaikuttajilta samanlaista median avainhenkilöiden kädestä suuhun ohjausta, kuin rockpuolella konserttijärjestäjät ja levy-yhtiöt tekevät. Voimakasta asian esilletuomista. Ei se tasokas medianäkyvyys ole ilmaiseksi tullut heillekään. Syyttävä sormi osoittaa vahvasti DJ:n työnantajiin ja promootiosta vastaaviin eli usein ohjelmatoimistoihin ja ravintoloihin. Pohjustus- ja valistustyö toimittajien suuntaan pitäisi tehdä ihan eri meiningillä, jos klubikulttuurin tietämyksen tasoa aiottaisiin tästä nostaa. Olisi niin paljon mukavampi lukea raportteja DJ-keikoista jossa osattaisiin kertoa muutakin, kuin että jumputtavaa musiikkia soitettiin koko ilta, baaritiskillä oli hidas palvelu ja vessasta paperi loppu...

8. heinäkuuta 2005

Kuopio Festivals 2005

Syyskauden kulttuuripläjäys näyttää sangen kiintoisalta. Esittelylehden sanoin:

Kirjakantti - Kirjallisuustapahtuma 01.-04.09.2005. Kirjakantti tuo Kuopioon nimekkäitä kirjailijoita. Toista kertaa järjestettävä Kirjakantti -kirjallisuustapahtuma on jo perinnettä. Ohjelma on monipuolinen ja kirjailijavieraat ovat tapahtuman vetonauloja, samoin oman kaupungin kulttuurihenkilöt.

Kallava - Teatterifestivaali 08.-11.09.2005. Teatterifestivaali Kallava toteutuu Kuopiossa kuudennen kerran. Aikaisempina vuosina rungon muodostanutta valtakunnallista harrastajateatterikatselmusta ei enää järjestetä Kuopiossa. Kallavassa ovat esillä pääosin ammattilaisten tekemät tuotannot ja kansainväliset vieraat. Teemana on "teatterin monet muodot".

ANTI - Contenporary Art Festival 15.-18.09.2005. ANTI -festivaali on Kuopiossa vuosittain järjestettävä nykytaidetapahtuma, joka painottaa ohjelmistovalinnoillaan radikaalia, kokeellista ja epäkaupallista taidetta. Neljättä kertaa ANTI tuo esille ympäristö- ja live art- taidetta kaupunkitiloissa; taiteilijoiden haasteena on sovittaa teos tai esitystilanne sopivaksi ympäristöön ja sen käyttäjäkuntaan.

Vilimit - Elokuvatapahtuma 21.-25.09.2005. Kuopion Vilimit -elokuvatapahtuma tarjoaa ensi syksynä täyslaidallisen musiikkielokuvia klassikoista uutuuksiin; poppia, rockia, soulia, reggaeta ja suomi- iskelmää. Elokuvaesitysten lisäksi ohjelmistossa on taiteilijatapaamisia, rock-aiheinen näyttely ja musiikkiklubeja tapahtuman aikana. Kuopion Vilimit -elokuvatapahtuma on tänä vuonna teemansa mukainen Rokki-Vilimit.

Elonkorjuujuhlat - 26.-27.08.2005. Elonkorjuujuhlilla elokuussa on tarjolla Terveyttä luonnosta. Elonkorjuujuhlien taustalla on Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen lisäksi komea lista erilaisia järjestöjä ja yhteisöjä.

Matkamarkkinat - 03.09.2005. Kuopion torilla kohtaavat matkaavat ihmiset. Maailman suurimman matkahuutokaupan lomassa tarjolla matkoja minne tahansa ja milloin tahansa.

Tarkempi info ja ohjelmisto: www.kuopiofestivals.fi. Kaupungilla liikkuvien kannattaa etsiä käsiinsä juuri ilmestynyt Ajatukset liikkeelle festivaalilehti. Lehdessä on mainioita henkilöhaastatteluja, tapahtumaesittelyjä ja -vinkkejä. Jos pitäisi nostaa koko ohjelmalistalta yksi tapahtuma ylitse muiden, se eittämättä olisi Vilimien Panssarilaiva Potemkin elokuvan säestyskonsertti. Todella ainutkertainen tilaisuus! Klassikkoelokuva, ehdottomasti yksi maailman parhaista elokuvista. Elokuva jonka näkeminen pienenä järisytti mieltä kovin. Elokuva jonka ansiosta suurin osa nykyisistä länsimaisista lällärielokuvista ei innosta ollenkaan...

7. heinäkuuta 2005

Suosikit 07/2005

Papu & pojat
Helle (Original) (Polarvox)
Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää. Voi kun pian tulis pakkanen!

Lasse Mårtenson
Laiskotellen (Original) (Fazer)
Lepopäivälaulujen aatelinen vuosikertaa 1964.

Jaakko Salo
Yksityisetsivä Terävä (Original) (Capitol)
Leffasta Johtaja Uuno Turhapuro - pisnismies.

Pentti Oskari Kankaan 7 seinähullua
Kääpiöiden kemut (Original) (Rondo)
Lisää Jaakko Salon tuotantoa. Kuvaelmasta Lumikki ja 7 seinähullua.

Anna-Liisa Sohlberg
Hello, Dick (Otavan oppikirjaäänilevy)
Englantia 9-vuotiaille. Raaputuspervertin unelmalevy vuodelta 1967.

DJ Ino feat Kiska
My way (Original) (House Cafe Music)
Downtempo kahvilajazzia hämyisiin hetkiin.

Madrid De Los Austrias
Un mensaja (Extended take) (Sunshine enterprises)
Modernia itävaltalaista rytmipoljentoa latinomaustein.

Mr Hermano
Free as the morning sun (Original vocal) (Mr Bongo)
Aito ja alkuperäinen kesäklassikko. Scorchio!

Stevie Wonder
So what the fuss? (remix) (White)
Jytygroovea. On tässä enemmän munaa, kuin alkuperäisessä vedossa.

Mylo
Drop the pressure (Kid Kenobi & Pocket remix) (Hussle n Bussle)
Uusi kinky elektroversio. Erittäin tuhtia syna- ja vocoderisoundia.